Puuhasteluitani kotona
Nyt kun olen uuteen kotiini kotiutunut, olen alkanut puuhailla kaikenlaista. Haluaisin kovasti tutustua maailmaan vähän enemmän kuin mitä minun annetaan. Olen käynyt pitkilläkin lenkeillä ja tutustunut ympäristööni. Tykkään lenkeillä kovasti lähteä lenkkeilijöiden ja pyöräilijöiden mukaan, koska uskon että heillä olisi varmasti parempaa tarjottavaa kuin mitä kotona saan. Sauvakävelijöistä en pidä yhtään. Hulluja ihmisiä!
Asuntoni takapihalla kaivan pakoreittejä Kiinaan, isäntäperheeni varoituksista huolimatta. Siellä syödään kuulemma koiria. Aloitin urakkani kaivamalla yhtä kuoppaa, josta tulikin erittäin syvä. Mutta, jouduin aloittamaan uuden kaivaustyön, koska edellisen kuopan teko ei sujunut suunnitellusti suuren kiven takia.
Haaveilen sirkuskoiran urasta kun kasvan isoksi. Olen niin hyvä oppimaan uusia asioita. Luulen että, isäntäperheeni on kuitenkin asiasta erimieltä. Osaan jo istua, mennä maahan, tulla luokse, olla paikallaan, hakea ja irroittaa erilaisia esineitä. Tottelen kuitenkin vain silloin kuin itseäni huvittaa, mutta aina kuitenkin silloin kun tiedossa on palkinto (nakin- tai lihapullan paloja).
Tykkään paljon huomiosta ja ihmisistä. Jos minut unohdetaan, eikä minuun kiinnitetä huomiota tai minun kanssani ei leikitä, olen keksinyt hyviä keinoja huomionsaantiin. Esimerkiksi, sohvan syönti, varpaiden pureminen ja kukkien syönti ovat erittäin hyviä keinoja huomion saantiin. Negatiivinen huomio on parempi kuin ei huomiota ollenkaan. =)
En pidä ollenkaan siileistä, jotka yrittävät tulla reviirilleni. Jos haistan siilin menevän lähelläkin pihaani, aloitan kunnon älämölyn. Karkoitan siilit pois murisemalla ja haukkumalla, myös keskellä yötä kun olen käymässä pissalla. Naapuritkin varmaan pitävät siitä että karkoitan siilit pois haukkumalla.
Jatkan kuulumisien kertomista taas lähiaikoina. Kohta minun pitäisi saada rokotukset ja lähden pentukouluun, joten uusia koitoksia varmaan kertyy jälleen pian runsaasti. =)
-Tara-

0 Comments:
Post a Comment
<< Home