Taran Pentublogi

Tarinoita Tara-Dobberin pentuajoilta :D

My Photo
Name:
Location: Hyvinkää, Finland

Wednesday, July 19, 2006

Uusi koti

Hei, olen siis Ryövärin Tiikeri ja Taraksi minua kutsutaan. Olen jo 10 viikkoinen dobermannipentu.

Olisin halunnut jo kertoa kuulumisiani aikaisemmin , mutta kotijoukkoni heräsivät hieman myöhässä tähän hienoon blogiasiaan vasta luettuaan siskoni Pepin pentublogia.

Eli asiaan; sain uuden kodin 29.6.2006 heti täytettyäni 7 viikkoa. Niina ja Sami, eli uusi perheeni haki minut Hyvinkäälle Vihdistä. Ensimmäinen automatkani sujui ilman suuria ongelmia. Hieman minua jännitti autossa matkustaa, mutta hetken päästä uinuin jo prinsessan unta uuden emäntäni sylissä.

Uudeksi kodikseni sain rivitalon päädyssä sijaitsevan asunnon (en ole vielä saanut kaikkiin huoneisiin tutustua) Hyvinkäältä. Takapihallemme oli tehty mukava pieni aidattu alue minun leikkejäni varten =) ja sieltä löytyi myös vinopino uusia kivoja leluja.

Seuraavana päivänä koin jo toisen automatkani, kun edessä oli käynti eläinlääkärillä. Siellä minulle laitettiin mikrosiru. Samalla reissulla tapasin myös molemmat veljeni uudestaan ja saime taas hieman piehtaroida ja mitellä voimiamme.

Minulle on sattunut ja tapahtunut paljon näiden kolmen viikon aikana ja niistä kerron lisää tulevissa kirjoituksissa.

Toivottavasti uusi perheeni ehtii auttaa minua kirjoittamaan uusia kirjoituksia, nyt kun me olemme viimein löytäneet tämän hienon keinon kertoa, meille tapahtuvista asioista.

-Tara-

0 Comments:

Post a Comment

<< Home